Tähtitaivaan kylmän alla polvilleni lankeen, painan posken polttavaisen viluun valko-hankeen.
Siinä lepään, siksi kunnes haihtuu hourekuvat, sydän syyttämästä lakkaa, veret vaientuvat.
Kunnes olen talvi itse, tunteeton ja tyyni; jokaisen, ken tielle sattuu, hyydän hymyilyyni.
Elegia.
En ole unta silmiini saanut seitsemään pitkään yöhön, en ole päivin päälleni pannut, enkä koskenut työhön, en ole voinut, en ole voinut, niin on sydämeni lyönyt.
Tuijotan autioon, kolkkoon kotaan, aatos aatosta ajaa… Miksi et säästänyt, musta surma, köyhän aarnio-majaa? Kuka on käynyt? Hukka on käynyt, karitsani ainoan syönyt.
Ijäti itken, ijäti huokaan häntä, mi ijäksi meni. Itkekää kaikki ihanat tähdet kuolemaa rakkauteni! Ei ole moista, ei ole toista, toista taivahan alla.
Haavoittuiko, hairahtuiko, mielelläänkö hän lähti? Tähdet ei vastaa, tähdet ei paista. Hän oli ainoa tähti, ainoa kauneus, riemu ja rikkaus elämäni taivahalla.
Viri kylmä käy yli kalpean veen.
Viri kylmä käy yli kalpean veen. Mua syvyyden henget vuottaa… Mulle nuoli on ammuttu sydämeen, en jaksa elämään luottaa…