Ma suutasi suutelen hiljaa: Sano, elätkö, oi? Kuin hukkuvan lapsen nyyhke mun korvaani soi.
Sérénade mélancolique.
Sua rakastan harmaa, lokainen katu, siks että liet armaani askeleen latu.
Yön kelmeät lyhdyt kivillä kiiltää, yön yksin-nyyhkyt rintaani viiltää.
Tuossa on talo ja tuossa on ovi… Ah, siitä en enää ma sisälle sovi!
Tuossa on armaani akkunan lauta. Ma itken, mut itkuni ei mua auta.
Armaani nukkuu, ei suutelooni havaa, on armaani sairas, ei syliään avaa.
Voi sydämeni ainoista, korkeaa ylkää! Hän rinnaltaan minut yöhön hylkää.
Mun täytyy jälleen pimeään syöstä. Sua siunaan murheeni mustasta yöstä.
En elämää saa minä kanssasi jakaa. Sua siunaan elämäni tuskan takaa.