Ma tunsin: paljon mun lempeni maksaa, mut kaikki ma jaksan, mit ihminen jaksaa.
Ma liikaako vannoin? Myös kestänkö eron? Myös jaksanko kantaa ma raskaimman veron?
Mun täytyy. En keksinyt uskoa uutta. Mun lempeni uhmaa katoovaisuutta.
Nyt auta, Rakkaus, hetki on ankee! Nyt kuoleman-ilta mun ylleni lankee.
Sa loista! Jo uskon: ei viel' ole ilta. Olet heijastus päiviltä autuaammilta.
Ma uskon: ma kestän aution yöni, kun armaani siunaa mun elämäntyöni.
Sa piirsit sieluuni kultaiset kuvat, ma kansoitan untesi tuulentuvat.
Ei ollut uljain uskosi unta; minä olen untesi ihmiskunta.
Maat välillä on, ne ei erota meitä; henkemme kulkevat toisia teitä.
Turhaan vuodet luntansa sataa, me yhdymme tähtien linnunrataa.