Ah, miten suon teille, voittajat viekkaat, riemunne kitsaan, jonka te haalitte perinnöistä sydänten syötyjen, kavalasti lyötyjen ihmis-aivojen kesken jääneistä kehruutöistä!
En ano armoa, kuoleman lapsi, siksi on valtanne väärä ja riemunne liian halpa. Täss' olen, selkähän syösty, ja tässä on vääryydellä katkaisemanne kaunis kalpa.
Paljon on tanssittu,
Paljon on tanssittu, puhki on tanssittu permantopalkki; paljon on juotu, sakkaan saakka viimeinen kalkki!
Ilmassa ilkkuu aavehet yöllisten soihtujen sauhun; kenkään ei haasta, kuoleman rauha on tappanut pauhun.
Lähenee loppu, tummuneet tulet on juhlaturun; vaihtuvat vieraat, saapuvi hiljainen saattue surun.
Katoaa kaikki keinoteon kirjavat taivaankaaret; kangastuksina hukkuvat haaveiden höyhensaaret.
Missä on prinssi, missä nyt prinsessa lumotun linnan? Ei tohdi kenkään katsoa tuhkaan hiiltyneen rinnan.
Ankara aamu valaisee syyttäen jälkeä kulon. Vapisee valjut hetkeä kirkasta tuomion tulon.
Kaukomaa.