Siitä asti taipaletta talotonta polen; sen vain tiedän: tähtikirkkoon matkalla ma olen.
Surun suuren rinnalla on ilon pilke pieni; surun suuren lävitse käy suorin kirkkotieni.
Hiipii halla harmahin helmoin.
Hiipii halla harmahin helmoin polvia someroteiden, putoaa kuparikukkaset puiden, kahleessa kellastuneiden.
Valkeat, viileät autuuden aamut sille, ken elossa kesti! Sydän, opi sykkimään syksyn halki vitkaan, voimallisesti!
Syksyinen rakkaudenlaulu.
Älä mitään sa kysy, ma mitään en tiedä, Ah, tuska on tainnut mun järkeni viedä!
Sa vaikene, älä mulle lemmestä haasta! On sydämeni kuollut kuin kukkaset maasta.
Ei ruusut puhkea ruskossa ehtoon; ijäisyys paistaa syksyiseen lehtoon.
Näät, kaiken jo peittää valkea halla. Tulen vastaasi korkeiden tähtien alla.