Sun myöhään kohtasin, kadotan varhain. Olet viimeinen kulkija kuolevain tarhain.

En voi enää kukkia tiellesi kantaa, en voi enää maallista autuutta antaa.

En voi enää vastata syleilyllä. Olen siunaus suuri vain untesi yllä,

siit' että sa tavoitit sammuvan säteen ja tartuit hellästi kuolevan käteen,

ja että sa, astuja aamuhun uuteen, katsoit kauniisti katoovaisuuteen,

ja että sa hellyit mun murheeni eessä ja saatoit mun hautahan silmät veessä.

Miksi vain kevät kehuttu.

Miksi vain kevät kehuttu, aamun aika arvostettu, miksi ei elämä kaikki, aikaisesta yöhön asti, koittehesta päähän päivän?

Syttyvi joka sekunti niinkuin nuori tähden nousu, kulkee hetkien helinä kuin suuri sävelten virta halki aineen vaipuvankin, uomassa ikuisen voiman.

Kuolema.