niin suur' oli kauneus taivaan ja yön ja paino vastaisen, vaikean työn.
Veti kaipaus kauas pilvien taa, ja kallehin maa oli korpien maa.
Mut murheesta haastoivat metsän puut: en leikkiä voinut kuin lapset muut.
Muut tanssi ja nauroi, ma nauranut en: oli katse niin kärsivä ihmisten.
Ma virran partaalle vaieten jäin. yön tähtiä painelin paljain päin.
Ja päivän kehrää nähnyt en lain, kulin usvassa aamujen valkenevain.
Meren rannalle saavuin ja aavalle uin ja yksinäisyydessä vanhennuin.
Ah laps, ah laps, tule luokseni mun, ma mitään en lemmi kuin leikkiäs sun!
Sulle helyjä maailmanmatkoilta toin. Nyt vasta vanhana leikkiä voin.
Taas kaukaa laulavat lauluaan.