Yön yhden ma valvoin ja ainiaks vanhennuin, nyt yksin aavoja selkiä allina uin. Voi, mitä ma tein, kun hukkasin leikin ja lempeän nuoruutein!
Käy kuoleman kohina ylitse raskahan veen ja ylitse punaisen puiston lakastuneen. Voi, suloa suvisen haan! Sua rakastin niinkuin onnea rakastetaan.
Näin urita: sa minua suutelit
Näin unta: sa minua suutelit hämyssä valkean ehtoon: ja rintaani tuhahti sävelten vuot kuin leivoset keväiseen lehtoon…
Näin unta: sa syliisi suljit mun ja kuiskasit ainoaksesi: kaikk' aamujen auringot huikaisi mun ja silmistä virtasi vesi…
Havahduin: kaikk' oli haihtunut, et enää tuntenut mua: jäin muistamaan, jäin murehtimaan unen onnea kadotettua.
Laineen laulu.
Laine huokaa, laine laulaa, musertuen maata kaulaa… — Kelle laulat, laine, kelle? — Tyhjyydelle, tyhjyydelle.
Lisää saapuu monta, monta samaa rataa rannatonta… — Mistä tulet, laine, mistä? — Kaukaa tietymättömistä.
Meri käy, vaikk' aalto vaipuu. Sydän kuoli, vaan ei kaipuu, muruinakin pyrkii soimaan, lyötynäkin kapinoimaan.