Kysyy: miks lyön määrää vailla, vaivun tielle laineen lailla? Miksi halla, miksi helle? Raskas laulaa tyhjyydelle!
Hulluna näin huudan yhä häntä, jok' on Suuri, Pyhä, jota turhaan palvoin lassa, jot' ei ole olemassa:
Herra, Herra, näätkö sinä, sadat sammui niinkuin minä, tuli yöstä, yöhön meni… Ole hellä heimolleni!
Huudan eikä kenkään vastaa… Kuohut kasvojani kastaa. — Vaipukohon ken ei kestä! Suur' on laulu tyhjyydestä.
Suur' on luomakunnan hätä, eikä silmää näkevätä. Meri pauhaa, tuuli tuulee, eikä korvaa, joka kuulee.
Kutsuu valtiaat ja orjat…
Kutsuu valtiaat ja orjat… Yhä jään ma paikalleni: en nää heissä heimolaista, enkä muista nähneheni.
Kun hän tulee, ei hän kutsu hiihtää Hiiden sivakoilla ohi, vaiti, yössä, yksin, tuskan onni ohimoilla.
Ylösnousemus.
Haaveissa ja unelmissa aikani ma ennen elin, herkkämieltä henkeäni niinkuin lasta hemmottelin.