— Aina, aina, sinähän tiedät sen, Inari.
— Silloinkin, jos et näkisi minua?
— Mitä tarkoitat?
— Jos kuolisin tai jos meidän täytyisi erota…
— Miksi täytyisi?
— En tiedä. Jos täytyisi. Ei sellainen riipu rakkaudesta tai rakkauden puutteesta. Maailmassa on niin paljon onnetonta rakkautta. Kaikki on niin monimutkaista.
— Minusta kaikki on niin yksinkertaista. Oma kohtani nimittäin.
Minulla on vain yksi asia maailmassa, rakkaus…
— Sano, mitä on rakkaus? Ystävyyttäkö, kiintymystäkö, sisällistä yhteenkuuluvaisuuttako ja aatetoveruutta, vaiko hellyyttä, aistiarmautta, suloista toisiinsa suostumista…?
— Sinä et tiedä! — Sinä aiot siis taas jättää minut Porkan vuoksi!
— En tahtoisi koskaan jättää sinua, usko minua! Mutta en voi myöskään irroittua Porkasta. Mikä kerran on päässyt juurtumaan sydämeeni, kasvaa siellä ijäti. Minussa ei mikään lakkaa, mikä kerran on alkanut. Niin pitkäviivainen olen. Sentähden en voi katkaista siteitäni menneisyyteen, olen sen vanki, sen vallassa. Tahdon olla sinulle aivan rehellinen: Minä uskon, että suhteeni Porkkaan tulee jatkumaan tavalla tai toisella aina, vaikka emme voisikaan olla yhdessä, vaikka hermomme ajaisivat meidät uudelleen ja uudelleen erilleen niinkuin tähänkin asti, vaikka kulkisimme kokonaan eri teitä… Mutta jos hän joskus oikein vetoaisi minuun, niin en voisi kieltäytyä, jättäisin kaikki hänen tähtensä… Mitä se on?