— Sinä särit ensin minussa jotakin korvaamattoman kaunista.
— Matkustinhan sen vuoksi Canossaan. Mutta en kelvannutkaan sinulle ja silloin olin sentään parempi kuin koskaan…
— Sinä hylkäsit minut ensin. Ja siitä jäi jotakin routaista rintaani. En voi olla enää välitön sinulle, en milloinkaan. Jotakin on välissä, joka estää lähestymästä, joka ei katoa, joka syyttää, jota en milloinkaan voi unohtaa…
— Olisihan silloin sulaa hulluutta, jos menisimme yhteen…
— Olisi…
— Yksi lohdutus minulla sentään on. Minä olen tehnyt parhaani. Nyt sinä olet syyllinen, en minä. Sillä olet helpottanut eroa ja minä voin jättää itsepuolestani sinut nyt paremmalla omallatunnolla kuin vuosi takaperin.
— Olemme molemmat tehneet parhaamme. Ja näin on meidän sentään käynyt…
* * * * *
Tuuli yltyy. Aallot kohisevat, kone jyskyttää enenevällä voimalla.
Kohti Suomen rantoja!