He saattoivat käsitellä aineettomia ajatusvälähdyksiä niinkuin eläviä olioita, he jatkoivat ja täydensivät toistensa jumal-ylpeitä unelmia. He istuivat illat pitkät yhdessä innostuen, hehkuen olemattomista, tekemättömistä asioista, puhuen omaa kieltään, joka jokaiselle syrjästä kuulijalle olisi ollut käsittämätöntä hulluinhuone-haastelua.
He rakastivat nyt todellakin toistensa ikuisinta itseyttä kuin kaksi kaikesta rajallisesta pikkumaisuudesta vapautunutta avaruus-olentoa.
Porkka suorastaan jumaloi Inaria. Hän oli hänen mielestään kauniimpi, viisaampi, parempi kuin milloinkaan. Hän näytti riisuneen yltään kaikki inhimilliset heikkoutensa.
Sitä seikkaa, että he olivat mies ja nainen, he eivät enää kosketelleet, eivät edes muistaneetkaan, se kuului alkeisiin, sen he olivat sivuuttaneet jo aikoja sitten. He leikittelivät sukupuolettomilla mielikuvilla, suunnittelivat taiteellisia, yhteiskunnallisia, suurpoliittisia vallankumouksia, loivat kauneuden utopioja itselleen ja ihmiskunnalle.
Tältä pohjalta he saivat toisiaan kohtaan joskus yliluonnollisia, kosmillisia heltymyksen hetkiä, jolloin he tunsivat, että heidän rakkautensa ei enää ollut tästä maailmasta.
— Jos en olisi koskaan sinua tavannut, en olisi koskaan tullut tietämään, mitä oikea voiton hurmaus, haltioituminen on, sanoi Porkka kerran. Olisin ehkä pitänyt itseäni omituisena, sairaloisena poikkeus-ilmiönä, jolla ei ole oikeutta vaatia itselleen yleispätevyyttä. Mutta kun minulla on sinut, on minulla jo koko maailma omanani, kuljen keskitietä korkeapäisenä kuin kruunattu kuningas. Sinut tunnustan ainoaksi tasa-arvoisekseni. Sinä olet suurin luova taiteilija, minkä tunnen. Sinä uudistut, rikastut, kasvat, ehjennyt lakkaamatta. Sinä olet parempi elämän taiteilija kuin minä. Olisit tietysti parempi maalarikin, mutta onpa hyvä sentään, että et ole, että sinulla on oma työsi. Olisi ikävää kilpailla parhaan ystävänsä kanssa. Silloin emme varmastikaan voisi rakastaa toisiamme näin paljon, lisäsi hän nauraen. Jos edelleenkin välittäisimme toisillemme kaikki sisälliset näkemyksemme ja ammentaisimme samoista kokemuksista, kadottaisimme piankin taiteellisen yksilöllisyytemme…
— Tai emme puhuisi mitään, olisimme kateelliset ja saidat, sanoi
Inari hajamielisesti.
— Niin, ja silloin kasvaisi kuori välille, routa, jokin paha, joka erottaisi. Kadottaisin sittenkin yksilöllisyyteni, taiteeni, elämäni, onneni, kaikki, kaikki… Kaikki on Inarin tekemää. Inari on minun elämän-lähteeni. Mikä minusta tulisi, jos Inari sulkeutuisi…
Inari tunsi piston sydämessään.
— Sano, Inari, jatkoi Porkka pehmeästi, rakastatko minua vielä?