Myöskin vapaus, tuo suuri ylpeä vapaus, jonka tunnustähtien alla he olivat yhtyneet, vapaus olla rehellinen, elää itselleen uskollisena, yhtyä ja erota elämän lakien mukaan, tahtomatta omistaa, olematta kenenkään omaisuutta, vetoamatta sääliin, säälimättä itse, pakottamatta, sietämättä pakkoa, koko tuo yli-inhimillinen, sankarillinen maailmankatsomus, tuo korkea, yksilöllinen suvaitsevaisuus oli vain Inarin päässä, ei hänen sydämessään. Hänen sydämensä oli yhä edelleen vanhanaikuinen ja suvaitsematon. Se tahtoi omistaa miehen kokonaan, ainaisiksi ajoiksi, ehdottomasti, vaativalla, velvoittavalla intohimolla. Se rukoili tuhannessa pikku kohdassa sääliä, hellyyttä, turhanpäiväistä huomaavaisuutta, se anoi armoa saada hetki hetkeltä olla rakastetun luona, lupausta elinkautisesta lemmen-orjuudesta.
Hän pelkäsi nyt enemmän kuin koskaan ennen. Jokainen odottamaton tapaus, pieninkin poikkeaminen tavallisuudesta sai hänet kauhusta jähmettymään: aina saattoi tulla se, joka tuhosi hänen elämänsä, se tietymätön ja tuntematon, joka varmasti kerran oli tuleva… Ja taas kun kaikki kävi hiljaa, tasaista tottumuksen taltuttamaa rataa, vapisi hän tämän tottumuksen alla piileviä vaaroja: kyllästymistä, väsymystä, arkipäiväistä toisiinsa tottumista…
Hänen sydämensä oli usein pakahtua tuskasta niinkuin hyljätyn, vaikk'ei mitään ollut tapahtunut.
Inari ei laisinkaan hyväksynyt itseään. Ja hän koetti kaikin voimin kamppailla tätä vaarallista vaisto-elämää ja atavistista naisellisuuttaan vastaan.
Mutta se ei ollut helppoa. Ja vuosien kuluessa se kävi yhä vaikeammaksi. Inari tunsi, ettei hän enää jaksanut tarjota Porkalle uutuuden viehätystä, että Porkka silloin tällöin jo kohteli Inaria jonkin verran huolimattomasti, huomaamattomasti. Mutta jos hän kadulla kohtasi jonkun vieraan naisen, tuli hänen silmiinsä heti vilkkaampi kiilto, poskille verevämpi väri, ja ensimäinen vastaantulija saattoi siten saada sen itsetiedottoman erotiikan henkäyksen, jota Inari jo sai olla vailla. Se teki Inarin usein omituisen levottomaksi, mutta hän peitti sen ollakseen loukkaamatta Porkkaa. Hän oli valmis mihin tahansa säilyttääkseen hänet. Alati hän vaali ja tarkkasi heidän suhteensa arkaa ilmapuntaria, mutta varovaisesti, tuhatsäikeisellä kekseliäisyydellä, valiten ja vaihtaen keinoja, toisen huomaamatta.
Sillä Inari tiesi hyvin, kuinka taiteilijat yleensä, ja etenkin Porkka, olivat vapaudestaan ja koskemattomuudestaan arkoja: heidän henkensä täytyi saada lentää siinä tunnossa, että se lensi yksin, kohti kaikille käsittämättömiä korkeuksia. Hän tiesi, että rakkaus, joka joutui kiinni ajatusten ja elämän vakoilemisesta, joka näytti olevansa liian viisas, kaikkivoipa, kaikkitietävä ja laskeva, oli kuolemaan tuomittu.
Sentähden koetti hän myös salata kaiken, mikä suinkin vivahti personalliseen mustasukkaisuuteen. Hän koetti tehdä rakkauden heidän välillään niin keveäksi, luonnolliseksi ja vaivattomaksi kuin suinkin, jotta se kestäisi kauan.
Tähän hellittämättömään, kylmään intohimoon vedoten jaksoi Inari hallita omaa heikkouttaan. Ainakin Porkan läsnäollessa.
Yksin ollen oli toista. Liiankin usein kohosi hänen sielustaan synkkä syytös, mustasukkaisuus, henkeä salpaava kadottamisen hätä, joka oli valtavampi kuin hän itse, joka ajoi häntä edellään hurjaan, pimeään vaistojen valtakuntaan, josta kaikki inhimillinen valo ja järjestys oli kadonnut, kaikki järki, työ, elämän ulkonaiset suhteet hukkuneet. Silloin saattoi hän harhailla tajuttomassa tuskassa ympäri kaupunkia, näkemättä, tuntematta ketään, juosta pitkin katuja tuntikausia kuin koditon koira. Sisällinen paine ajoi häntä edelleen kuin samum-tuuli, kuin pyörremyrsky. Kuolema ei häntä kauhistanut, yksi ainoa vain, se, että rakkaus hänet jättäisi! Kaikki muut aivojen liikkeet olivat hämärtyneet. Kuin siipirikko kotka siivet verillään hän lensi, kuin takaa ajettu kauris, kuin koira, joka ui poispurjehtivan isäntänsä jälessä ulappaa, siksi kunnes se vaipuu, mitään muuta ymmärtämättä, näkemättä kuin tuon ainoan rakastetun, pakenevan hahmon elämän merellä…
Tällainen älytön hätä valtasi Inarin melkein aina näin iltasin, jolloin hän turhaan oli odottanut Porkkaa tulevaksi.