Aivot hämärryttävä hätä valtaa Inarin.
Mutta Porkan vuoksihan ainoastaan kaikki, kaikki oli tapahtunut!
Se hänen ainakin täytyi saada tietää.
Saattoihan hän olla aivan suora nyt, jos hänellä ei kerran enää ollut mitään voitettavaa eikä mitään kadotettavaa. Jos kaikki oli jo menetetty! Hän paljastaisi Porkalle pikkuseikkoja myöten kaikki, yksinäiset kauhunkuvansa, avuttomuutensa, tahalliset voimannäytteensä, luontaisen heikkoutensa… Vaikka Porkka suuttuisikin. Vaikka hän olisikin kova ja julma. Jospa hän edes löisi häntä ja sitten antaisi anteeksi, sitten olisi hyvä. Kunpa hän vain ei olisi välinpitämätön ja hylkäävä.
Minä en voi elää ilman sinua! vaikeroi Inari yhä uudestaan ja uudestaan. Jos sinä jätät minut, tapan itseni. Minä en voi elää ilman sinua!
VIII.
Inarin sieluristeilyjen paljastus löi Porkkaan kuin salama kirkkaalta taivaalta. Hän oli kokonaan valmistumaton.
Hän oli aikoja sitten unohtanut ne jotkut pienet kohtaukset, jolloin Inari oli ollut hermostunut, naisellinen ja pikkumainen rakkaudessaan, kuten muut naiset. Ja näinä viimeisinä tyyninä aikoina hänellä ei ollut aavistustakaan tuon hiljaisen, selkeän ja miehekkään Inarin sydämen synkistä salaisuuksista.
Inari oli todellakin onnistunut antamaan itsestään voimakkaan ja ehjän kuvan, sellaisen, jota hän luuli Porkan voivan pitkällä, vaivattomalla rakkaudella rakastaa.
Mutta siihen hän oli tarvinnut toisen apua. Siinä oli onnettomuuden oka!