— Minne menemme päivälliselle? kysyi Porkka aivan luonnollisesti niinkuin asia olisi ollut jo ennen sovittu.
— Minne vain tahdot, vastasi Inari hiljaisesti.
Tyyninä, alistuvaisina ja päättävinä he kulkivat toistensa rinnalla kohti välttämätöntä tilitystä, jota he olivat koettaneet viivyttää, mutta joka ei enää ollut vältettävissä.
X.
Tiesithän sinä sen, sanoi Porkka. Enhän ole sitä salannut.
— En tiennyt. Et puhunut koskaan suoraan…
— Sinä itse puhuit siitä…
— En tiennyt, että se jatkuisi. Mutta nyt kun tiedän, en voi enää olla sama… Jotakin on muuttunut minussa…
— Jospa tietäisit, kuinka vähän oikeastaan olen ollut sinulle uskoton! Itse olet ollut paljon enemmän. Olethan sinä ollut minulle uskoton? Sielulla ja ruumiilla? Etkö voi sitä jo tunnustaa, kun minäkin olen tunnustanut? En kärsi siitä enää.
— Kaikki olen kertonut. On turha toistaa sitä, kun et kumminkaan usko minua, sanoi Inari väsyneesti.