Inari vaikeni, sydänjuuriaan myöten loukkaantuneena.
Porkka jatkoi:
— Tulen näyttämään, että voin olla yksin. Mistä on tullut se ennakkoluulo, että ihminen ei muka voisi olla yksin! Minä näytän, että en tarvitse ketään. Enkä ole tarvinnutkaan koskaan muita kuin sinua. Mutta minulla on tarve vapautua sinustakin. Kadotan sinun kanssasi itsetuntoni, miehuuteni, voimani, työkykyni. Olen kuin varjosi. Minun täytyy taas tuntea voimani, nähdä että voin seista yksin, tehdä koe, jotta saisin takaisin uskon itseeni. Muuten olen mennyttä miestä. Ymmärrätkö! Ja sellaisena en voi jäädä armoillesi. Olen ollut sitä jo niin kauan. Minun olisi pitänyt erota sinusta silloin, kun tulin tietämään että rakastit toista, jos olisin ollut oikea mies. Mutta en jaksanutkaan. Silloin vasta tajusin, näin koko riippuvaisuuteni, sen että minä olin heikompi sinua. Ja sinä näit sen myöskin, sinä olet ollut päälläpäin siitä asti ja luulen huomanneeni, että se on ollut sinulle mieluista. Mutta minulle se on sietämätöntä!
Porkan äänessä soi väärentämätön rasitus ja hermostus.
Inari tunsi, että viimeisetkin siteet ratkeilivat, että heidän suhteensa kehittyi huimaavaa vauhtia lopullista ratkaisua kohden, josta sitä ei enää voinut estää.
Ilmassa oli niin paljon särähtelevää epäsointua, että kumpikaan, peläten sanovansa jotakin kohtalokkaan murhaavaa ei kotvaan aikaan uskaltanut jatkaa.
Vihdoin sanoi Inari:
— Tämähän on hyvin ratkaisevaa. Sittenhän on parasta, että eroamme…
— En tiedä, sanoi Porkka hyvin väsyneesti. Hermoni ovat tätä nykyä kokonaan pilalla. Ehkä kaikki mitä puhun on pelkkää hourausta. Ehkä minun aivoissani on jotakin hullusti. Minä melkein luulen niin. Joku aika täytyy minun ainakin olla yksin, päästä selville itsestäni. Täten käyn sinullekin taakaksi. Ja sitä ajatusta en kestä. Ajattele, että jo olisinkin murtunut mies, kokonaan lopussa. Silloin meidän kuitenkin täytyisi erota… Ei, älä väitä vastaan! Ajattele, että minä olisin iltarusko, sinä aamurusko! Silloin meidän kuitenkin täytyisi erota… Että kaikki on ollut vain hetkellistä näköhäiriötä, että minä kuulun kuolemalle, sinä elämälle…
— Tiedät, että minulla ei ole elämää sinua ilman.