Miksi ei hän ollut kuin muut! Olihan hänelläkin vapaus. Miksi ei hän osannut sitä käyttää eikä väärinkäyttää? Miksi oli hän syntynyt maailmaan näin irralliseksi ilman pienintä mielenkiintoa elämän menoon?
Kun Inari hieman oli ehtinyt tointua ensimäisestä hermolamauksestaan, alkoivat ajatukset jälleen lähettää kysymyksiä.
Miksi? Niin miksikö? Kaikkeen oli vain yksi vastaus. Siksi, että hän yhä vielä rakasti, yhä vielä oli sidottu tuohon samaan ainoaan ihmiseen kuin ennenkin. Ei, hän ei ollut vapaa! Se oli vain näennäistä, ulkonaista ja sekin oli kammottavaa tyhjyyttä.
Inari kapinoi itseään vastaan: Hänkö rakastaisi tuota miestä, joka oli hänet loppuunkuluttanut, pettänyt, hyljännyt! Mitä oli hänessä rakastettavaa? Inari ei ihannoinut häntä enää vähääkään. Hän näki hänet aivan arkisen keskipäivän kaunistelemattomassa valaistuksessa, näki hänen ulkonaiset rapistumisen merkkinsä, hänen sisällisen mies-itsensä häikäilemättömän ja turhamaisen kokoonpanon. Ei, hän ei voinut rakastaa, hän suri ainoastaan. Miksi? Iloita olisi hänen nyt pitänyt! Ei, ei hän voinut. Tuo mies oli vanhettanut hänet siihen määrin, ettei hän voinut enää iloita eikä surra, ei tuntea mitään. Hän oli antanut hänelle niin suuren määrän inhimillisyyttä, että se oli siirtänyt hänet inhimillisyyden ulkopuolelle. Vihata olisi hänen pitänyt!
Mutta kun hän katsoi itseään peiliin, näki hän silmistään vain väärentämättömän surun ja rakkauden heijastavan.
Ja Inari huokasi kätkien kasvot käsiinsä: minä kurja, minähän kaipaan takaisin kahleisiini niinkuin Wenäjän orjat!
Hän häpesi itseään, mutta hän ikävöi Porkkaa sittenkin. Ja hän purki ikävänsä pitkiin, hellyyttä huokuviin kirjeisiin. Niillä täytti hän aikansa ja ainoat tapahtumat hänen elämässään olivat Porkan kirjeet.
Porkka kirjoitti: "Sinä olet niitä, jotka panevat valitsemaan koko maailman ihanuuden ja rakkauden välillä. Nyt on minulla koko muu maailma, mutta ei sinua, ja koko se muu ei ole mitään. Helpompaa se on, mutta arvotonta."
Ja Inari kirjoitti leikitellen: "Minulla ei ole mitään maailmaa ilman sinua. Kevyempää se on, mutta liian kevyttä raskaalle luonteelleni. Anna minulle taas jotakin vaikeaa."
Porkka vastasi: "Anna minulle anteeksi. Se lienee sinulle kaikkein vaikeinta."