Ja hän mainitsee siitä Porkalle aivan kuivasti ja käytännöllisesti.
— Olen luvannut, hän sanoo, enkä voi syödä sanaani.
— Tällä kertaa kuitenkin! Ajattele toki, Inari, kokonaisen vuoden olen odottanut tätä ainoata iltaa, kokonaisen vuoden olet mielin määrin saanut olla muiden kanssa. Suomesta asti olen tullut tänne tätä ainoata hetkeä varten. Etkä suo sitä minulle! Heität minut heti menemään! Ja kuitenkin nämä meidän asiamme ovat mielestäni hyvin tärkeitä, minulle tärkeimmät koko maailmassa. Riippuuhan niistä sentään koko meidän elämämme.
Se on totta, miettii Inari. Kaikki on tapahtunut vain Porkan tähden, tämän illan suurta ratkaisua odotellessa. Tähän kohdistuu koko menneisyys, tästä riippuu koko tulevaisuus, tätä ei voi syrjäyttää…
He nousevat lähteäkseen ulos.
Porkka kietoo Inarin käsivarsiinsa ja suutelee häntä rajusti. Inari ei sulaudu. Sinäkin heitit minut menemään, kun me erosimme, muistaa hän.
Kadulle päästyään ei Inari taaskaan saa mielestään Alviaa. Häntä kiusaa se, että hän näin on sielultaan sidottu, että hänen näin vasten tahtoaan täytyy pahoittaa Alvian mieltä, paeta hänen seuraansa toisen miehen kera. Ja häntä kiusaa se, että Porkka on tullut ja hänen mukanaan kaikki entiset levottomuudet ja ristiriitaisuudet. Ja häntä pelottaa niin, että hän tällä hetkellä melkein olisi valmis vaikka ainaiseksi luopumaan kaikesta maallisesta onnesta saadakseen vain säilyttää rauhansa.
* * * * *
He kulkevat hiljalleen pitkin mutkikkaita, kaitoja katujonoja Montmartren yökaupunkia kohti yhä jatkaen sielutieteellistä keskusteluaan.
Tämä vanhojen asioiden esiin penkominen on Inarille yksinomaan vastenmielistä, mutta Porkka näyttää siitä suorastaan nauttivan. Inari vastailee vastahakoisesti. Silloin tällöin hän vilkaisee syrjäsilmäyksin Porkkaan ikäänkuin tullakseen vakuutetuksi, että hän todella kulki siinä hänen vierellään. Oliko tuo todellakin sama mies, jonka vuoksi hän kerran oli ollut kuolla? Miksi oli hän pitkät vuodet parkunut huoneessaan senvuoksi, että hän ei tullut? Eikö ollut onni, ettei kukaan tullut, ettei mitään tapahtunut, että oli niin hiljaista kuin suinkin, että ihmiset, nuo tuskan-tuojat, pysyivät etäällä…