— Hän teki vain yhden tuhmuuden: hän ei voinut oikealla ajalla luopua Naimasta, ei silloin, kun Inari olisi tahtonut…
— Niin. Se oli erehdys. Minä olin järjetön, sairas silloin. Mutta nyt se on tehty. Nyt ei siinä ole estettä enää.
— Mutta entä jos minä en voisi nyt…
— Jos teet niinkuin entinen Porkka, voi sinun käydä niinkuin hänen. Kerronko, miten hänen kävi! Hänen oli mahdoton Inarin lähdettyä enää jatkaa suhdettaan toiseen naiseen. Tuo toinen oli ollut vain pieni lisäntö, joka ei millään voinut täyttää Inarin tyhjää paikkaa. Tuo toinen muuttui inhoittavaksi, sietämättömäksi hänen silmissään. Tuon naisenko vuoksi olen menettänyt ihanan Inarini! ajatteli hän ja potkaisi hänet menemään. Näin kävi entisen Porkan…
— Herra ties, miten minun käy, mutta minä en voi potkaista menemään…
— Sääliksi se käy tietysti. Voinhan minäkin nyt tunnustaa, että minun ei ollut niin kovin helppo luopua Naimasta. Yhdessäolosta kasvaa aina joitakin lankoja välille. Mutta jos täytyy kerran! Silloin on suurin sääli olla säälimättä.
Syntyi hetken vaitiolo. Porkka yritti lyödä leikiksi:
— Voimmehan antaa korvaukseksi Alvialle Naiman ja Naimalle Alvian.
Naitamme heidät toisilleen syntiemme sovitukseksi!
Mutta Inaria loukkasi taas Porkan epäkunnioittava pilanteko. Huolimatta näennäisestä yhdenmukaisuudesta oli hänestä tuskallista kuulla Naimaa ja Alviaa rinnastettavan.
— Mutta entä jos olen ratkaisevasti jo ehtinyt liittyä Alviaan, sanoi hän uhitellen.