— Se on julmaa! Kirjeistäsi päättäen luulin vielä tapaavani entisen Inarini ja tapaankin aivan vieraan naisen, joka rakastaa vierasta miestä, joka on kylmä, kova, kaukainen. Se Inari, joka rakasti minua, oli niin hyvä, niin hyvä…
— Et sinä hänestäkään pitänyt.
— Häntä minä juuri rakastan ja juuri sellaisena kuin hän oli. Hän oli paras nainen maailmassa. Uneni oli siis sittenkin totta. Voi minua, etten enää koskaan saanut elävin silmin nähdä omaa Inariani!
Porkan tuska tarttui Inariin. Hän tunsi, tiesi, että hänen rakkautensa Porkkaan oli kuolematon, että kaikkein syvimmällä sydämessä ei mitään ollut muuttunut. Jokin paha kuori vain, josta hän itse kärsi vielä enemmän kuin Porkka, esti ilmehtimästä. Hän olisi tahtonut unohtaa kaiken ja siinä sillä hetkellä kaikkien ihmisten nähden syöksyä Porkan syliin, suudella häntä, lohduttaa, hyväillä, aueta ja raueta kokonaan. Sitä hän ei osannut. Mutta hänellä oli kiihkeä tarve jotenkin todistaa, kuinka suuri hänen rakkautensa sittenkin oli. Hän toivoi melkein, että Porkka nyt juuri olisi joutunut johonkin hengenvaaraan, vaunujen alle, liekkien keskelle, veden hätään ja että hän olisi saanut pelastaa hänet oman elämänsä hinnalla. Sen olisi hän tehnyt heti, empimättä, riemulla. Ja silloin Porkka olisi uskonut, että hän sittenkin vielä oli löytänyt oman entisen Inarinsa…
— Minä rakastan sinua yhä vielä, jospa voisit uskoa sen! rukoili Inari hellästi. Niinkuin en ketään muuta. Siten, että voisin antaa henkeni edestäsi, kuolla puolestasi. Onhan se rakkautta, onhan se suurinta, mitä voi olla, onhan yleis-inhimillinen arvokkaampaa kuin erotiikka…
— Yleis-inhimillistä on kaikkialla.
— Erotiikkaa saa mistä hyvänsä. Se ei ole mitään.
— Ei sinään, mutta muun ohessa. Se on kaikkien henkisten suhteitten paras sielullinen hienostaja. Se varjelee vierailta kosketuksilta, kehrää suloista sidekudosta sielujen välille, inhimillistyttää itsekkyyden, avartaa aivot ymmärtäviksi ja sulkee sydämet uskollisiksi. Etkö ole huomannut? Ilman sitä ei koskaan pääse kylliksi lähelle toistaan, ei kylliksi syvälle olemuksen onkaloihin. Erotiikka on kunnioitettava ja vakavasti palveltava asia. Ihmiset, jotka eivät sitä tee, menevät helposti rappiolle. Sisällisesti ainakin. Jossakin jää ovi raolleen takapihalle ja mädäntyminen hiipii sisälle… Vasta viime aikoina olen yleensä tullut tarkanneeksi ihmisiä tässä valaistuksessa, tietysti sentähden, että minun on ollut pakko toimittaa suursiivousta omassa itsessäni. Ja olen huomannut, että erotiikan laatu määrää suorastaan ihmisen elämän kaaren. Äkkiä joku kuin ihmeen kautta saa yliluonnollisen voiman, nousee, vaikka kansa riutuu, palaa elämän innostusta ja iloa, vaikka ihmiset ympärillä kuolevat haukotukseen ja elämän kyllästykseen, voittaa aseitta, vaikka kaikki vastustavat! Ole varma siitä, että takana silloin on joku tavallista merkitsevämpi rakkaus-suhde. Tämän esimerkin otin muuten itsestäni, naurahti Porkka. Mutta minä nyt kerta kaikkiaan näen aina maailman itseni näköisenä ja minä olen tullut siihen vakaumukseen, että miehisen ja naisellisen sähkövirran yhtyminen on arvokkain voima-patteri elämän taistelussa. Ja meidän rakkautemme! Mitä olisikaan sillä voinut toimittaa! Mitä olisi se voinut olla! Jotakin niin suurta, ettei maailmalla ole sellaisesta aavistustakaan. Jos me kadotamme tämän kauneusunelman, kadottaa koko ihmiskunta jotakin korvaamatonta. Se on minun uskoni vieläkin. Nyt vasta kun molemmat olemme oikein kärsineitä ja kokeneita, nyt vasta voisimme olla oikein kauniita! Mutta sinä et rakasta minua enää… —
— Minä rakastan sinua.
— Et kylliksi. Meidän pitäisi päästä niin, niin lähelle toisiamme…