Runoratsuni mun, nyt kuormitan sun, saat orjaksi painaa korskuvan pääsi; siks sun sekä mun kova kohtalo sääsi!
Tee työtä ja unhoita kaikki muu kuin unelma öinen unhoittuu…
Mut taas kun sun nään, käy silmäni veteen: en voi sua panna työvankkurin eteen! hepo unelmien, sua kahlitse en!
II.
Sun luovutan rikkaille, ruhtinasten hoviin, vie polkuni päivätöihin tappavan koviin. Olet kaunistus vain, koru korkeain!
Olet ainoa aarteeni vieläkin mulle, mut köyhä jo liiaksi lien minä sulle: sydän sammunut tää, elon tie pimeää…
Tulin köyhäks, kun haihtui haavehen taika, olen maahan ma suistunut, on eron aika. Olet ilmestys vain tarumaailmain!
Sa tarvitset silkit ja kultaiset loimet, mua painaa jo raatajan työt sekä toimet; uros talttumaton vain herrasi on!
Jos sellaisen löydät, saat miekkoista kantaa ja näytellä hänelle taivahan rantaa… Minä silmistäin jo sen häipyvän näin…