Ma ilmojen kotkan lailla vaativan, valtavan, isken silmäni liekkisen säilän avaraan sineen: maan kamaraan vaipuen jälleen…
Ma ijäisyyden tytär, liikkuva, läikkyvä, miks' olen näin, ah, kytketty kiinni maahan ja mereen ja kaikkehen katoovaisuuteen!
MATKALLE PYYNTÖ
(Baudelairen mukaan.)
Sa siskoni soma, sa lapseni oma, mi autuus ois kanssasi lähteä pois ja lempien kuolla maan toisella puolla, miss' aurinko kaunis kuin katseesi ois! Vesihelminen häivä ois yllämme päivä kuin sielujen autere salainen, kuin silmäsi palo, min pettävä valo on virvaa kalvossa kyynelten.
Siell' kaikki ois kauneus-hekkumaa vain, yö-tyyntä ruhtinas-unelmain. Joku esine vakaa, mi vuosien takaa on säilynyt, kertoisi muistoistaan; arat, kallihit yrtit ja ambrat ja myrtit yön ilman täyttäisi tuoksullaan, ja kultaisihin kuvastimihin itämaiden aarteet loistoa lois: sais sielu uuden sointuvaisuuden ja syntymäkieltään se haastaa vois.
Siell' kaikki ois kauneus-hekkumaa vain, yö-tyyntä ruhtinas-unelmain.
Näät, armas on ilta ja satamasilta on laivoja täynnä, ne vartoaa: vain viittaus pieni ja autuas tieni käy kanssasi taivahan rannan taa. — Jo aurinko vaipuu, kuin riutuva kaipuu yli kattojen, puiden se ruskonsa luo. Maat, taivahat, meret ja ihmisten veret hyasintin ja kullan hehkua juo!
Siell' kaikki ois kauneus-hekkumaa vain, yö-tyyntä ruhtinas-unelmain.