Yön lamppu, loistos verhoa,
oot niinkuin muudan muu:
ei huulten kaari kavalla,
jos suudeltu on suu.
Mut mitä laulaa laine veen,
min kiedoit armasteluun?
Oi, luna mendax! kaislat soi
ja oksat elämänpuun.
MUUT EI.
Muut pety ei,
vain se, ken uskon, unelman on oma
ja joka syösty on, kun peittyy pois
tää pii vein loma.
Muut kärsi ei,
vain se, ken lieto on kuin muusain mieli
ja jonk' on lempi viritetty niin
kuin viulun kieli.
Muut köyhdy ei,
vain se, ken rikkaaks syntymässä luotiin,
vain se, ken vaivaistaloon tapojen
kuin hylky tuotiin.
Muut sorru ei,
vain se, ken täst' ei ole maailmasta,
vain se, jot' taivas kotiin ikävöi
kuin pientä lasta.
YÖ.
Yö on niin tyhjä,
kun yksin on,
yö on niin tyhjä
ja pohjaton,
ja kaikki laulaa kuorot kohtalon.
Yö on niin täynnä
kuun kudelmaa,
yö on niin täynnä
maan hekumaa
ja kaikkeuden virvaa vilkkuvaa.