Sa olitko suuri tai pieni,
sit' en aatellut silloin,
kun omakses tulin:
olit rakastaja sielun.
Olit laulaja sanattoman laulun,
pyhän säveleen tulkki.
Nyt sävel on kuollut, mut sanat
elää huulilla kaikkein.
Nyt olet sa suuri,
nyt olet sa jokaisen oma,
mut liian pieni mulle:
sa rakastat kuorta.
Ja kuori on kovettanut meidät
ja särkenyt säikehet hienot,
jotka välillämme ennen
kutoivat kauneuden siltaa.
EI KOSKAAN.
Taas saapuu kera kukkien
ja uuden elämän
maan kevät haluun ihmisen
ja luonnon heräävän.
Ma yksin korsi kuutamon
siit' osattomaks jään,
ma yksin katson aurinkoon
kuin pitkään ikävään,
kun leijaa leudot, armaat säät
ja sarat saapuu kukkapäät,
mut kera uuden elämän
ei koskaan saavu hän…
VERÄJÄN SUULLA.
Istun kotini veräjän suulla
Luojan kauniilla kukkakuulla.
Koti ei koti, mut kukka on kukka
Vilvoita polttava pääni,
nurmennukka!
Istun kotini veräjän suulla.
Harakka nauravi veräjäpuulla;
Maantie on vapaa ja portti on avoin…
Ennenkin kulkuriks muutuit
samalla tavoin…