Taivaan kantta leuto-säinen soutaa tähti yksinäinen, niinkuin pursi hopeisen suvi-öisen joutsenen.
Haaveet heijaa maassa, puussa, suvihaaveet huhtikuussa. Helähtelee herkkä jää, pajun virpi värähtää.
Oksat unelmista taipuu, onnen odotusta vaipuu. Taivas kuulas yötä maan syleilee kuin armastaan.
VARJOON PAINUJA.
Nääthän, nääthän mun otsallain on tuskan ja kuoleman hiki, anna mun yksin yöhön mennä, astuit jo liian liki!
Anna mun varjona painua hiljaa korpehen humisevaiseen mättäälle vaipua, ruohona herätä aamuhun sunnuntaiseen!
KUU VALKEA KÄY…
Kuu valkea käy yli kattojen kimmelpintain vait, ympäri yhä…. Yön suojeluspyhä hän on sekä kärsiväin rintain.
Kuu valkea käy, tulijumala tyyni ja lempee…. Ovelta ovelle, povelta povelle valahtaa vaippansa hempee.
Kuu valkea käy kuin kuoleman siunaus kulkee Täht'yön salahuntuun, olon autuaan tuntuun hän raukeat silmät sulkee.