Uupuessa elon sotiin sinne palaamme kuin kotiin.
HÄÄBALLAADI.
Kuuluu torvien toitotus ja sadan kavion jymy. Vuoret kaikaa ja tömisee maa, kun ritari häitään ratsastaa morsion nuoren rinnalla. Mut morsion nuoren huulilta on kuollut nuoruuden hymy.
»Neiti marmorin-valkoinen, mihin hukkasit silmäsi säteen? Ole ihana impeni onnekas, et vanki sa oo, vaan valtias: hääkellomme, kuuletko, vastaan jo soit Saat kaiken, min ihminen saada voi, saat kullat ja päärlyt käteen!»
»Ritari hurmehen-punainen, on toinen ylkä jo mulla. Punaverkana puuntavi kirkkoties, välillämme istuu murhattu mies. Varo kostoa valkean vainajan: vie toisen meistä hän hautahan, ei koskaan me kirkkoon tulla….»
Ritari hurmehen-punainen näin huus: »Vaikka henkeni hinnan se maksais, niin sua suutelen ja kuolleiden haamuja pelkää ma en!» Kävi ritari syliksi morsiameen: sai suihkavan surman sydämeen, veri purppuroi rohkean rinnan.
Neiti marmorin-valkoinen näin kuiskaili: »Päivät huolen jo päättyy, jo pääsen ma vihillen sun kanssasi, sulhoni ainoinen….» Ja hän nauravi, nauravi, nauravi vaan ja kalpeilla karkeloi huulillaan ilo kaamea mielipuolen.
Kuuluu torvien toitotus ja sadan kavion jymy. Vuoret kaikaa ja tömisee maa, kun ritari häitään ratsastaa, ritari hurmehen-punainen ja neiti marmorin-valkoinen huulilla hullun hymy….
HIIDEN JUHLAT.
Nousee tumma tulva-uoma, huuru Vesi-Hiiden luoma. Turja taikoo, lieju liikkuu, kaarnat kukkasina kiikkuu!