Lieju laulaa, Hiisi huokaa: »Imen maasta madonruokaa, kannan pintaan halvan, huonon, parhaan painan pohjaan vuonon.
Kulta virtaan orjat mullan, mutavirtaan orjat kullan! Sukeltaukaa Hiiden sukuun, vesitäiden, -myyräin lukuun!»
Turja taikoo, Hiisi voittaa, syöjättäret yöstä soittaa: kaikki juhliin liejun alle, tietä tehkää Mammonalle!
VANITAS VANITATUM.
Niinkuin raskahat rattaiden raiteet vuosien viivat viiltyy. Maantien reunalle muistoja, toivoja, kukkia kuolleita hiiltyy!
Niinkuin jään yli aaveiden tiuvut menneiden muistelot helkkää. Tieteet ja taiteet, helyä, korua, aurinko-pölyä pelkkää!
Niinkuin tuhanten askelten arpi elämän jäljet syöpyy. Aamun sankarit sairaina, hiljaa tomuhun, tuhkahan yöpyy….
UKKOSTA.
Kannella yön on kumea jyrinä, kohtalon neitojen värttinän hyrinä.
On ilmassa jotakin raskasta, mätää, on mielissä murhetta, valhetta, hätää, on jotakin liikaa ja jotakin puuttuu, on tunto: sen muuttua täytyy, se muuttuu! Mut vielä on elolla entinen leima: käy toisaalla leikki ja karkelon keima ja toisaalla veljet sorretut huokaa vapautta vaatien, kerjäten ruokaa…. Ja missään ei tyyssijaa lie tasapainon, on aika ahdingon, syyttömän vainon; ei kenkään toistansa ymmärrä, kuule, ei tuomion päivää tulevan luule….