SPLEEN
TERHENLEIKKI
Oi retkeämme yössä harhaavaa! Unehen vaipua, unesta nousta ja unta muistella tai toivottaa sit' tulevaksi, siin' on ihmisosa, polvesta polveen yhä uusiintuva. Halk' usvan aamu iltaa tavoittaa. Niin elo kaikkinensa katoaa kuin tyhjä terhen, hullu hourekuva.
Lyö lumilaine halki kevätsään. Ol' ennen onni elää turhan vuoksi ja tyhjää kurkoittaa, nyt ikävään ja yrmyyn saa mun ilma, maa ja taivas ja yö ja päivä, eljet veen ja jään, tää elon terhenleikki aina sama, tää sielun kaipuu irti itsestään, tää uni ikuisemman rauentama.
JÄINEN MAA
Kun marto maaliskuinen maan yllä soittelee, niin sydän tuiretuinen kaihoonsa raukenee.
Taa hankein, sinivetten, pois taivaanrannan taa! Niin kauas, koskaan etten tään helmaan enää saa.
tään kalsan maan, mi hyytää jääks' ihmiskohtalon! Näin sydän parka pyytää, onnelleen uskoton.
Sa inha maa, sa suurin lahjoista jumalten! Oon orjas sydänjuurin, ah, elinkautinen!