Valvatti aamun hattaran ja metsäin pimennon, tuoksuista nuoren nurmikon ja ahdepellavan sun laulelosi luotu on, laps laajan taivahan.
Niin saavut pieni peipponen, vank'akkunamme taa kuin itse suuri äiti Maa kerällä kerpojen. Laulaissas ruusut puhkeaa puutarhaan sydämen.
IHMEIDEN YÖ
Yö kuultaa ohuin valoin. Maa uumoaa… Ma katselen taa ruudun, jonka siniparketille on uinahtanut iltaperhonen, ja haastan sille: »Kuin voit, kuin voit, noin hiushienoin jaloin halk' elon vaeltaa?»
Vipeltää virin myötä tuoss' ahven veen; kuin patjoillen se syliin syvyyksien upottavain käy lepoon kyljelleen… Ah, miss' on avain ihmeiden valtakuntaan! Koskaan yötä tään laista nähnyt en!
Miks, Luoja, luonut olet mun aineeseen? sit' enin imehdin. Kas, yönä tällaisena täytyis voida veess', ilmass', eetterissä karkeloida. Tuolt' tahtoisin ylhält' Uranialta unten solet, täht'onnen seppeleen!
MYRSKYLINNUT
Suolaisen tuoksun ja pilvet tummat yöviri aavalta toi. Myrskylokkien liudat summat riutoilta soi.
Ulapan aallot korkeina käyden vaeltavat laulaen pois. Rotkosta luolamme ahdinkotäyden päästä jos vois!
Merta ja ilmaa halkovi haaksi rotumme rohkean tään, sentään se orjana maatuvi maaksi tyrmässään.