RAKASTAVAISET.
Peitossa korallioksaisen onnenluolan keskellä kuolemanriuttaa he soittavat ikuisen elämän sankarivirttä harpulla äänettömyyden ja antavat hetkien valua sormien läpi kuin veden ja antavat katsehen hukkua kaukaisuuksien sineen, missä nuolena kiitää kiireinen lintu kohti piipittäväistä, piskuista pesää nokkansa vasussa lapsille iltainen eine: taivaan pelloilta pudonnut auringon jyvä…
SAIPPUAKUPLA.
Mun maailmani oli vain hajoova, hauras saippuakupla. Ken uskotti mulle: se olisi ihmisten koti, se kestäisi elämänmyrskyn, ja siinä voisimme asua yhdessä sinä ja minä! Ken soi mulle lapsen mielen, ken sekoitti leikin ja toden, ken opetti olkipillillä pienellä puhaltamaan ilmahan ihmeitä, väripalloja, maailmankuvia kummallisia, joiden särkymys oli mulle pimeys ja maailmanloppu!
VANGIT.
Päivän kuuman kuorma sulia, haaveen kalvas kuudan mulla. Vangit oomme kumpaisetkin, kaleereissa eri teiden. Sentään läpi kaltereiden lähestymme tuskan hetkin.
Mull' on vilu, sulla helle… Tule, niin tuot viluiselle sydämelle aurinkoisen; tule poltinhaavoinesi ja ma kudon kulmillesi runon viivaan kuutamoisen!
Kurjuutein on sulle laulu, murhees mulle kaunis taulu taistelusta tulen lasten… Näin on laupiaampi latu, elämä kuin sävel, satu, kaksin, rinta rintaa vasten…
SISYPHOON TYÖ.
Harjalle halata, kantaa ja nostaa tuskan tunteja, pimeitä päiviä, lankeavaisia päälle jälleen, Bastilji-paasia, orjuuden kiviä, jotk' ajast' aikaan sortuvat helmahan vierittäjälleen.