Sisyphoon työssä raadan ma raukka, Sisyphoon työtä kaikki, ah, kaikki me ijäti teemme. Turhuuden mereen kuin sadepisarat tippuvat tunnit vaivan-täydet, riemumme, tuskamme, kyyneleemme.
Kirottu, siunattu Sisyphoon rotu, kuormansa alla kisaavat lapset, joille levon onni on elämän lakko! Kantaa ja nostaa pimeitä päiviä, orjuuden kiviä tahto on taivaan ja elämän pakko.
UNEKSIJAN RIPPI.
Teon sankarikilvellä kirkastetulla. Olin tulta ma muinen. Päivin ja öin povin polttavin kuljin ma tuiretuinen, kuin Salliman säilä ma säkenöin, tulenpiirtona onneni näin: kohtalon korkean urhoks tulla, iskeä inhuutta päin, elää ja kuolla Ma jaksoin hymytä, jaksoin huolla… Ja vuotta ja tuntia tiennyt en joskaan, joka tuokio päin suurhetkeä vei. Se saapunut ei. Ja nyt ne on kaikki jo mennehen puolla päivät ja yöt ja sankarityöt, joita en tehnyt, en tehne koskaan…
Olin unta ma muinen. Joka aamu kun näin syvän taivahan sinen, tulin riemusta valkeaks tummahuinen, sulin haaveiloon: tänä päivänä saapuu se ihmeellinen, jota varten ma syntynyt oon! Joka ilta kuin siunaus rinnassa soi: kohta saan minä elämäntyöni täyttää ja ihmisveljille näyttää, mitä ihminen voi! Pois rientävät tunnit tyhjyyttä toi… Ja nyt ne on kaikki jo mennehen puolla aamut ja illat ja haavehen sillat, joill' unen katvehet karkeloi…
Kaukana kunniatieltäsi kuolla saat sinä tummuuden helmassa tuolla, kotka, niin katse ui myrskysalamoissa, sielu, min siivet jumaliin vei, ruostunut kalpa, kantelo halpa, sammunut sydän, josta kaikki on poissa, yksi vaan ei, kaipaus ei…
IKÄVÖINTI.
Ah, kuinka lyhyt onkaan elon aika!
Ja lyhyemmäksi sen vielä teemme.
Sit' uni uuvuttaa ja kyyneleemme
ja valvottujen öiden sala-taika.
Lie houkot kaikki, suurin houkko minä:
tein kadotetun onnen kuninkaaksi,
mi voimat mursi, hengen maati maaksi.
Pois särkyi elon soihtu säkeninä.
Lie kaikki houkot, kenkään ei kuin minä.