Loistaa rämyyn markkinapesän, nauraa karuselli-kirmaisulle, jost' ohi keikkaa neitojen nilkka ja pelmuva tukka.
Et ole mulle et loimu, et lamppu, vierahan väen kynttilä kylmä, kastanjankukka, piloilla taitettu, pistetty vyöhön!
AKASIAN ALLA.
Akasian alla ma istun varjossa lehvän hennon, nään taivaalla hattaran lennon ja kuulen kuin linnut kastanjetteja lyö… Mut hauras on tenhovyö, se särkyy, ja sielussa alkaa laulelo toinen soida, joss' armaampi vielä on viipyä, unelmoida:
Oi, koska ma nähdä saan kotikaupungin kattojen sauhun, meren tuttavan tuntea pauhun ja korpien neulaspolut pihkaatuoksuavat, yökuutamon kudelmat, vitivalkeat hankimaat, puut huurteiset Suomeni rakkaan, jääkukkasen ruudussa katsovan tervastakkaan!
Hyväillen sormet akasian hiipovat kuultavan hienot kuin viiniperhoset vienot. Mut sokea sorean kuistin ma kuville oon. Kotikunnahan koivikkoon ne vaihdoin jo pois, ja taivaalla humussa tuulen ma sydämeni laulun synnyinmaastani kuulen…
EN RAUHAA SAA…
En rauhaa saa.
On mulla sydämessä taikapeilit
ja symbaalit.
Nään Niilin krokotiilit, Ibis-linnut,
Saharan kameelit…
On niinkuin päivä kuuma kutsuisit…
En rauhaa saa.
Mun rinnassani haastaa äänet loitot
ja vieraat suut,
Calcuttan temppelit, bramaanein lehdot,
Japanin hirsipuut…
On niinkuin viittois oudot tähdet, kuut…