Rocca, jonka lempeä, uskollinen kiintymys loi rouva de Staëlille vanhoilla päivillä hänen elämänsä ainoan, särkymättömän idyllin, hoiti häntä, vaikka itsekin sairaana, koko sairauden ajan mitä hellimmin. Vihdoin, 13 p:nä heinäkuuta v. 1817 pääsi lepoon sielu, joka ei vielä koskaan ollut levännyt. Hiljaa, kenenkään huomaamatta nukkui rva de Staël ikuiseen uneen. Benjamin Constant sai yhdessä herttua de Broglien kanssa osalleen tuon raskaan ja rakkaan tehtävän pitää valvokkia vainajan vierellä.
Oman toivomuksensa mukaisesti haudattiin rva de Staël isänsä viereen
Coppet'hen. Rocca seurasi häntä hautaan puoli vuotta myöhemmin.
Constantilla oli vielä pitkä elämäntaival edessään, johon mahtui, joskaan ei syvempää onnea, kuitenkin paljon menestystä. Restauratsionin aikana hän loisteli valtiollisena puhujana ja sanomalehtimiehenä, laati mestarillisia kirjoituksia, valittiin edustajakamarin jäseneksi v. 1819, jossa virassa hän oli kuolemaansa asti. Ollen luonteeltaan periaatteellinen epäilijä, jonka tunnuslauseisiin m.m. kuului: »ei mikään totuus pidä paikkaansa, ennenkuin siihen on sovitettu myös sen vastakohta», osoitti Constant politiikkansa yksityiskohdissa yhtä paljon häilyväisyyttä kuin yksityiselämässäänkin. Pääsuunta oli hänellä kuitenkin aina sama: elämänsä loppuun asti hän pysyi maltillisena liberaalina ja kuului parlamentaariseen vastustuspuolueeseen. Kun hänet v. 1830 haudattiin, riisuivat ylioppilaat hevoset hänen ruumisvaunujensa edestä ja vetivät ne juhlasaatossa Père-Lachaisen hautausmaalle.
Rva de Staëlin jälkeenjääneet kirjoitelmat Considérations sur la révolution (»Mietelmiä vallankumouksesta»), joka sisältää hänen valtiollisen testamenttinsa, ja muistelmateos »Kymmenen vuotta maanpaossa» ilmestyivät, edellinen v. 1818, jälkimmäinen v. 1821, julkisuuteen hänen lastensa toimesta. Vallankumousmietelmissään esiintyy rva de Staël samanlaisena idealistina kuin mitä hän oli ollut nuoruutensakin päivinä, joskin v. 1816:n kypsä kokemus käyttää toista kieltä kuin v. 1789:n aikuinen haavemielinen innostus. Laajentuneena ja harhakuvitelmista vapautuneena rva de Staël vie uudessa valossa vapauden ajatuksen kasvavalle polvelle. Vallankumous onnistuu hänen mielestään vain silloin, kun parhaimmat ja jaloimmat ovat sen etunenässä, kun se tulee ylhäältä päin, ja sen tulos, tuo kultainen vapaus, vaatii lujan, perustuslaillisen hallituksen tullakseen kansakunnalle siunausta tuottavaksi. Yhteistunnon ja järjestyksen luoma vapaa kansa ja kansallinen vapaus, ne ovat ne tulevaisuuden näyt, joiden uskoon rva de Staël kaikkien valtiollisten pettymysten jälkeen sulkee silmänsä.
Ymmärtää ja tehdä ymmärrettäväksi, sitä oli rouva de Staëlin koko kirjallinen toiminta. Hänen luonteensa rikkaat ja ristiriitaiset ainekset tekivät hänestä onnettoman naisen, mutta antoivat hänelle samalla sellaisen yksilöllisen hengen ylemmyyden, että hän jaksoi uhmata aikansa ennakkoluuloja ja raivata tietä uusille, vapaammille virtauksille. Hän oli ylimeno-ilmiö kauttaaltaan: kirjailijana George Sandin yhteiskunnallisten romaanien edeltäjätär, kirjallisuushistoriallisena esseistinä nousevan romantiikan periaatteiden keksijä ja määrittelijä, poliitikkona parlamenttaarisen vapaamielisyyden isoäiti, naisena naisvapautuksen esitaistelijatar, ihmisenä ennen kaikkea elävä ihminen, itse inhimillisen kehitys-aatteen ruumiillistuma, ainainen epävalmius, väsymätön kamppailu.
Rva de Staëlin elämässä on paljon virheitä ja erehdyksiä, mutta hänen omien periaatteittensa mukaisesti on tässäkin ihmistaideluomassa pantava enemmän arvoa sisällölle kuin muodolle. Niinkuin rouva de Staëlin eläessä hänen sisäinen kauneutensa sai ihmiset unohtamaan hänen ulkonaisen rumuutensa, niin täytyy jälkimaailmankin unohtaa hänen levottoman elämänsä vähemmän kauniit epäoleellisuudet tehdäkseen kunniaa tuolle itsensä ja ihmisyyden puolesta jalosti kilvoitelleelle hengelle, jonka päämäärä oli sama kuin mihin koko ihmisyydenkin taistelu tähtää: henkinen vapautuminen järjen ja ihmisrakkauden tietä.
Lähdekirjallisuutta:
Lady Blennerhassett: Frau von Staël, ihre Freunde und ihre Bedeutung
in Politik und Litteratur.
Georg Brandes: Hovedstrømninger i det 19. Aarhundredes Literatur
(Emigrantliteraturen).
Comtesse de Boigne: Mémoires, Récits d'une tante.
Benjamin Constant: Journal intime.
Francis Gribble: Madame de Staëls roman.
Yrjö Hirn: Episoder.
Gustave Lanson: Histoire de la littérature française.
Sainte-Beuve: Portraits de femmes.
Henrik Schük: M. och m:me de Staël.
Albert Sorel: M:me de Staël.
Johannes Wickman: M:me de Staël och Sverige. (Akademisk afhandling.)
E. Wrangel: M:me de Staël i Sverige. (Nordisk Tidskrift 1911.)
Usteri & Ritter: Lettres inédites de m:me de Staël à Henri Meister.