— Sitä ei voi selittää. Jonnekin hyvin kauas… Jotakin kaikesta tavallisesta poikkeavaa…
Sitten hän puhuu jotakin merestä ja tähtitaivaasta, avaroista pustista, villeistä hevosista, sodasta ja sankarikuolemasta ja rakkaudesta…
Inkeri on hetkiseksi vilkastunut, mutta vajoaa heti jälleen taas entiseen pehmeään välinpitämättömyyteensä.
Laulajatar naurahtaa. Nukkuva prinsessa! hän ajattelee.
Senjälkeen hän kuitenkin käyttää Inkeriä erinäisissä puistoissa, kirkoissa, museoissa ja muissa huomattavissa paikoissa, jotka kuuluvat Parisin nähtävyyksiin ja joista talvimatkailijoiden on tapana lähettää postikortteja kotimaahansa.
Inkeri ei lähetä koskaan. Kun ystävätär häntä siihen kehoittaa, vastaa hän:
— Minulla ei ole ketään, jolle lähettää.
Itse hän kuitenkin saa hyvin paljon kortteja ja kirjeitä.
Kerran kun hän tapansa mukaan järjestelee kirjeitään, kysyy ystävätär piloillaan:
— No, mitä sulhaset kirjoittavat?