— Lue, sanoo Inkeri ja työntää koko pinkan hänen käteensä.
Laulajatar epäröi.
— Lue, toistaa Inkeri, levitellen eräitä kirjeitä pöydälle hänen eteensä.
Ville kirjoittaa:
"— — Siitä asti kun sain suudella huuliasi kuljen kuin unessa. Tai ehkä kaikki olikin vain unta. Tulit ja katosit taas. Mutta se lumous, johon minut kiedoit, ei vain katoa. Olen ikuinen vankisi, ihana harhanäky. Tunnen yhä, miten käsivartesi kaartuvat kaulaani, miten pääsi painautuu rintaani vasten ja silkkiset hiuksesi koskettavat poskiani… Tule takaisin tai päästä minut vapaaksi — —"
Pekka:
"— — Oma Inkerini, miten raskasta on tämä ero. Elämä on harmaa ilman sinua, ihmiset kiusallisia, työ ei suju. Ainoa lohdutukseni on tieto siitä, että pian tulee aika, jolloin emme enää milloinkaan eroa. Ensi syksynä jo menemme naisiin, eikö niin? Käyn kaupungilla arvaellen tulevan kotimme paikkaa. Elän toivossa ja odotuksessa — —"
Kalervo:
"— — Miksi et kirjoita? Oletko unohtanut minut? Sydämeni on täynnä levottomuutta, vaikka tiedänkin, että rakastat minua. Rakastit, tarkoitan. Mutta nyt? Suo anteeksi, että epäilen ja kiusaan sinua näin. Mutta rakkaus on hullu ja minä rakastan sinua yli kaiken. Sano, rakastatko minua vielä! Sinun täytyy lakkaamatta toistaa se, jotta uskoisin — —"
Arvi: