— Olen sanonut, että… että, jos he tyytyvät siihen, mitä minä voin heille antaa…
— Mikä ajattelematon tuhlari sinä olet, lapsi! Ja sitten kun vihdoin tulee se oikea, se yksi ainoa, jota oikein voisit rakastaa, jolle tahtoisit antaa kaikki, ei sinulla enää olekaan hänelle ehjää sydäntä eikä ehjää elämää…
— Se yksi ainoa on jo ollut ja mennyt… Ja senjälkeen en enää voi ketään rakastaa. Kaikki on minulle yhdentekevää.
Inkerin silmät tuijottavat surumielisesti epämääräiseen kaukaisuuteen.
— Hän ei siis rakastanut sinua?
— Hän rakasti myös minua.
— Miksi hän siis jätti sinut? Vai onko hän ehkä…
— Ei, ei, keskeyttää Inkeri nopeasti, arvaten toisen ajatuksen, ei hän ole kuollut… Tai en minä tiedä… Hän voi kuolla joka hetki ainakin. Kolmeen vuoteen en ole kuullut hänestä mitään. Nyt vasta keväällä. Hän on Tripoliin sodassa…
— Tripoliin sodassa! Mutta kuka hän siis on?
Inkeri viivyttelee vastaustaan.