Orismala myhähti jonkinlaisesta sisällisestä mielihyvästä. Hän ei itsekään oikein tiennyt miksi. Oli niin mukava olla. Työ edistyi hyvin. Ja Sinikka oli tuossa vierellä, Sinikka, hänen paras ystävänsä ja monivuotinen työtoverinsa, jonka seuraan hän ei milloinkaan voinut kyllästyä.
Orismala silmäili häntä huvitetusti. Koko Sinikan olemuksessa, hänen viisaassa ja samalla epämääräisessä katseessaan, hänen oikullisesti kaartuvissa kulmakarvoissaan, hänen herkästi värähtelevissä huulissaan ja itsepintaisessa pikku leuassaan oli jotakin, joka aina vaikutti Orismalaan suloisen ärsyttävästi ja kuitenkin viihdyttävästi yht'aikaa.
— Sinikka, virkkoi Orismala hyväntuulisesti pilaillen, tiedätkö mitä olen päättänyt?
— En.
— Minä olen päättänyt naida sinut.
Sinikka naurahti.
— Niin, naura sinä vain, mutta se on aivan totta. Olen kyllästynyt kyselemään mielipidettäsi siinä asiassa. Ei sinulla ole mitään omaa tahtoa. Olet liian naisellinen päättääksesi mitään. Minä siis päätän. Otan sinut yksinkertaisesti, ja sillä hyvä!
— Mutta entäpä en tule…
— Tietysti sinä ensin vähän pyristelet, väität vastaan tapasi mukaisesti. Mutta ei se mitään tee. Sekin kuuluu noihin sinun naisellisiin oikkuihisi, jotka vain somistavat sinua. En pelkää niitä laisinkaan enää nyt, kun vihdoinkin olen päässyt selville sinun luonteesi oikeasta laadusta. Pikku seikoissa voit pitää oman pääsi kuinka paljon tahdot, mutta tärkeämmissä kysymyksissä täytyy minulla olla päätösvalta. Ja tämä avioliitto-kysymys on hyvin tärkeä ja sitäpaitsi kiireellinen. Talvi tulee. Ja me olemme kotimaassa jälleen. Muista se! Ne vuodet, jotka olemme viettäneet etelässä, ovat kyllä menneet muutenkin. Täällä on vaikeampaa. Tosin olemmekin jo oikeastaan vakiinnuttaneet suhteemme. Yhteiskunta on jo aikoja sitten parittanut meidät mielikuvituksessaan ja antanut meille siunauksensa. Kaikki pitävät sitä vallan luonnollisena, niinkuin se onkin. Meillä on sama työ-ala, yhteisiä töitäkin, me viihdymme hyvin yksissä, keskustelemme helposti kaiken maailman asioista, olemme tottuneet toisiimme… Sinikka näytti miettiväiseltä.
— Tuo on kyllä kaikki totta, mutta…