— Kenties pistäydyn vielä jonnekin kapakkaan.
— Ja minut jätät taas yksin niinkuin ennenkin!
— Sinähän tahdot niin.
— En, on niin kamalaa…
— Näetkö nyt?
Lyyli nyykäytti päätään surullisesti. Inko napitti hitaasti päällystakkiaan.
— Voi, jää hetkiseksi vielä, Inko, on niin kamalaa…
Lyyli purskahti itkuun.
— On niin vaikeata elää!
— Ei sinullakaan oikeastaan ole niin hyvä maailmassa, Lyyli. Meillä on kaksin helpompi, usko minua.