Mutta mitä varmemmin Elina tuntee, että runoilija on täydellisesti hänen vallassaan, sitä oikullisemmaksi hän käy. Hän jännittää hänen hermojaan kaikilla mahdollisilla tavoilla, ei vastaa kirjeisiin, jää pois sovituista kohtauksista, mutta tekee koko ajan mielessään tiliä siitä, kuinka paljon hänellä on varaa kiusata, silti kadottamatta…
* * * * *
Tämä lemmenleikki saa äkkiä odottamattoman lopun. Elinan tarkoista varokeinoista huolimatta sattuu kerran kuitenkin niin onnettomasti, että hän tshekin käsipuolessa joutuu äitiään vastaan keskellä katua.
Syntyy hirmuinen kohtaus.
Äiti itkee, ystävätär itkee, Elina itkee.
— Katututtavuuksia! nyyhkyttää äiti.
— Kuinka voitkin tuottaa äidillesi näin suurta surua! nuhtelee ystävätär. Näet nyt, millaisia ikävyyksiä tuollaisista seikkailuista johtuu. Ja pahempaakin voisi tapahtua…
— Pahin on se, ettei tapahdu mitään! tiuskii Elina. Minä en kestä sellaista! Minulla on ikävä teidän kanssanne. Kaikki naiset ovat niin pahoja! Minä en tule toimeen ilman miehiä!
— Elina, Elina! parkuvat molemmat vanhemmat naiset nyt kuorossa.
— Tuollaisella ulkomaalaisella veijarilla, joka ajaa takaa nuorta tyttöä, ei ikänä ole mitään hyvää mielessä. Hän aikoo vietellä sinut, sanoo ystävätär ankarasti.