Mies. Se, jossa teidän koko ihmisenne on mukana, ja jonka rinnalla teidän rikkiviisautenne lakkaa. Se on teillä siis vielä edessänne. Nyt tiedätte.
Nainen hymähtäen. Puhutte kuin lapselle. Sanoinhan, että olen saanut siitä jo tarpeekseni. Tahdon nyt vain olla yksin, varuillani…
Mies. Tälläkin hetkellä?
Nainen hämmästyen. Niin…
Mies. Vakuutan teille: se on turhaa. Minä en rakasta teitä.
Nainen. Tietysti, tietysti ette. Rakkautta ei ole olemassakaan.
Mies jatkaen painokkaasti. Enkä tule teitä koskaan rakastamaan. Oletteko nyt rauhallinen?
Nainen leikitellen. Iloisesti yllätetty olen. Kuulen nuo sanat ensi kerran!
Mies vähän ilkeästi. Niin, eikö totta, eroan siinä edukseni kaikista muista miehistä?
Nainen vihamielisesti. Se ei kuulu minuun. En tahdo tietää teistä mitään, en mitään, kuuletteko! Miksi ette anna olla minun rauhassa? Miksi kyselette, utelette ja työntäydytte yksinäisyyteeni vasten tahtoani? En käsitä, miksi sanotte minulle tuon kaiken. Sellaista ei tavallisesti sanota.