— Minäkin olen toivonut samaa, mutta riittänetkö sinä minun vapauttajakseni!…

Ja minä seurasin sinua, Parisetta.

Pariisin kaduilla oli yö. Mutta sinun punainen tukkasi säteili sähkövalo-autereessa kuin demooninen glooria ja sinun kraatterisilmäsi heijasti infernojen viimeisiä lyhtyjä…

Minä seurasin sinua, Parisetta…

Ja kun minä vihdoin seisoin sinun kanssasi kahden sinun keltaisessa, sulotuoksuisessa silkkialkoovissasi, valtasi minut taas entinen sairas himoni tuhatkertaisella voimalla.

Sinä näit sen ja sinä katselit minua ylivoimaisella välipitämättömyydellä. Sinun silmäsi säteili, sinun tukkasi säteili, kaikki sinussa säteili sellaisella elämän varmuudella, niinkuin sinä et koskaan olisi sen kulutusta nähnytkään, niinkuin sinä et koskaan olisi kuolemaa odottanutkaan.

Mutta minä tunsin jo hukuttavaa hekumaa ajatellessani, että minä tuon loiston saisin lopettaa, polttaa poroksi, sammuttaa — ja sammua sitten itse yhdessä sinun kanssasi. Minä en muistanut, että keinotekoinen elämä ei sammu, se on vaan se toinen — ja se oli jo sinussa sammunut.

Mutta minä en tahtonutkaan muistaa sitä. Minä tahdoin uskoa, että Parisetta oli oikea, kirkas, täysivoimainen elämä, ja minä se suuri tuli, joka sen tappaisi.

Ja minä otin hänet kuin petoeläin saaliinsa. Minä suljin hänet syliini tappavalla hurjuudella. Minä tahdoin nähdä, miten hän hiileksi himmenisi; miten hänen silmäinsä säihky sammuisi, poskiensa puna kalpenisi, miten koko hänen loistavasta ilmestyksestään ei pian olisi jälellä muuta kuin raunio, kalpea, ruma, rääkätty varjo, ja miten minä olisin tuon muutoksen aikaansaaja. Minä tahdoin suudella pois kaikki keinotekoiset värit, repiä pois hänen päästään tuon punaisen hiuskyltin, kaikki, kaikki valheelliset sulot tahdoin minä hävittää.

Ja minä tein sen. Sillä minä olin sairas mies ja minä tahdoin nähdä ainoastaan kulutuksen, sen, jonka hän kaikilta salasi. Minä tahdoin sen nähdä, sillä minä rakastin sitä. Ja minä rakastin Parisettaa, siksi että hänkin oli niin kulunut ja sairas ja siksi että hän sentään jaksoi leikkiä elämän valolla ja voimalla…