— Todellakin erinomainen ajatus, säestivät naiset.
— Kynnetään omilla vasikoilla, virkahti eräs herroista.
— Mitä ohjelmanumeroita meiltä vielä puuttuu? kysyi joku.
— Ylioppilaslaulua tietysti saamme, pieni näytelmä on myös toivossa, mutta miten lie soololaulun. Se olisi epäilemättä hauska numero, mutta voimmeko saada sitä aikaan omilla voimilla? puhui rouva Kailo.
— Eikö teillä siellä ylioppilaspiirissä ole ketään nuorta lupaavaa kykyä, jonka puoleen voisi kääntyä? virkahti vanha, mutta aina keikaileva rouva Pilvenpää kääntyen herrojen puoleen. Eino Kailo istui toisella puolen salia ja hänen ympärillään koko joukko nuoria miehiä. Heidän välillään syntyi hyvin vilkas keskustelu. Vihdoin sanoi heistä eräs:
— Meidän piirissämme löytyy ainoastaan yksi, jonka laulua voi suosittaa.
— Nimi on sitten eri asia, naurahti toinen. Kuka hän on? kysyttiin joka taholta.
— Mirdja Ast.
—???
— Puoli vuotta sitten tuli hän ylioppilaaksi, vallan nuori, hurmaavat lahjat, ihanat edellytykset…