Ja Mauri Etso sanoo Mirdjalle: "Sinä tulet tänä iltana sinne ja huomenna sinne…" ja kuin taipuva vesa on tyttö. Ihanaa on Mirdjasta miehen rautaisen tahdon hypnotismi, ummessa silmin hän tottelee, kuin päähän on hänelle noussut naisellisen heikkouden hekuma. Hulluja huutaa hänen sairaan nautinnonhimon päihdyttämä sielunsa Etsolle:
— Rääkkää minua, potki minua, kuluta minut kuoliaaksi! Syö minut pala palalta! Ole kuin temppelin ryöstäjä, pyhien solvaisija ja rosvo! Ole julma ja väkevä ja omaasi etsivä ja vie minulta kaikki, jotta tuntisin suuren myrskyn kulkeneen ylitseni! Vastauksesi hyväilee Mauri Etson silmä Mirdjaa kuumasti ja käskevästi ja Mirdja on onnellinen. Kuin houretta, kuin unien kestipitoa on hänen elämänsä Mauri Etson rinnalla. Mutta Etso ei ole mikään uneksija ja lyhyitä ovat aina unien uhkuvat kestipidot. — Tämä on houreesta heräämisen historia:
— Sinä olet siis minun, ijät päivät minun? kysyy Etso tavallisella itseluottavalla käskijäuskollaan.
Pilvi kohoaa Mirdjan otsalle: oliko jo lopussa välitön tunnenarkoosi ilman kyselyä eilisestä ja huomisesta? Tämä kuulosti melkein kuin kutsumus järkeis-saivarteluun, kutsumus sotaan… Ja äkkiä on Mirdjan sielussa jotakin muuttunut ja hänen korviaan viiltää sanojen kova, säälimätön lemmenvaatimus. Viivähtäen hän vastaa:
— Minä olen sinun nyt…
— Minä tiedän sen, mutta tahdon tietää enemmän. — Etson silmät katsovat pistävinä.
— Niin minäkin, mutta minä en tiedä muuta, Mirdja loukkaantuen vastaa.
— Mistä tuo varovaisuutesi? Miksi säikyt kohtalomme ijäisyyttä?
Siinä se taas oli tuo kauhea ontto sana "ijäisyys." Poroporvari-sielujen vaalilause, niiden, jotka eivät ymmärrä sekuntien tunne-ijäisyyttä, silmänräpäysten ihanaa kauneusmusiikkia! — Mauri Etson komea, kookas olento lyyhistyy Mirdjan silmissä äkkiä tinkiväksi tusinasieluksi, pitkäsormiseksi onnen juutalaiseksi, ja kuin taikakosketuksesta herää hänessä taas se entinen, se oikea Mirdja, ylpeämieli ja voimakas, joka keveällä ylimielisellä halveksinnalla miehiä hallitsee — kuten heikompia hallitaan. Etso onkin vain tavallinen mies, yksi noista heikoista, muistaa Mirdja, kun hän muuttaa ryhtiä ja lausuu:
— En tahdo leikkiä totuuden kanssa.