Sillä me olemme keinotekoisista voimista elävä rotu.
"Gaudeamus igitur
juvenes dum sumus…"
Kaikkialla liitelevät irtipäästettyjen ilojen hengettäret, kaikkialla nauraa vallaton vappu.
Mutta tiedättekö, hyvät ihmiset, missä pöydässä sittenkin viihtyy se ainoa oikea vappu, se perintövappu? Ainoastaan siinä, mihin Rolf Tanne on istahtanut. Hän se yksin osaa kulkea vanhat vappuvaltit kourassa, hän se yksin ymmärtää olla perintövappujen lipunkantaja.
Nytkin on hänen ympärilleen erääseen salin nurkkauksen kokoontunut sangen vankka kantajoukko, pitkä pöydällinen väkeä, nuorta ja vanhaa, oikein niitä parhaita civiksien civiksiä. Mutta paitsi "onkkelia", joksi Rolfia tavallisesti toveripiirissä kutsutaan, kuuluu hyvän ja mallikelpoisesti kokoonpannun viftipöydän välttämättömyyksiin vielä karakteristinen kolmisointu: "Morre", "Morpheus" ja "Orpheus" s.o. Etso, joka pitää huolen alusta ja lopusta, nimittäin tilaa ja maksaa, kalpea Selinä, joka on aina väsynyt, ja pikkunen ja punakka Riku Tapela, seuran iki-iloinen improviseeraaja, joka ei koskaan ole väsynyt.
Vappuyönä ei puutu ketään "onkkelin" pöydän täysi-istunnosta. Yksin Yrjö Särkkäkin, joka sangen harvoin ottaa osaa ylioppilas-elämään, on eksynyt nyt joukkoon parin vanhan toverin seurassa. Mieliala on jo korkealla.
"Vivat omnes virgines
faciles formosae…"
— Viime vuonna oli Mirdja mukana. Hän on jättänyt meidät nyt, virkahti äkkiä eräs kovalla äänellä. Siitä sai keskustelu käänteen.
— Hän on tietystikin kyllästynyt näyttelemään rykmentintytärtä ylioppilasnulikoille. Hän avanseeraa. Tänään istui hän primadonnana eräässä taitelijaseurassa.
— Vaihtelu huvittaa, lisäsi kolmas.