— "Chagrin d'amour dure toute la vie", vastaa Rolf samaan tapaan.
Yksi kädenpuristus vain, yksi katse, yksi hymy, ja sitten… ovi sulkeutuu.
Kokoon lyyhistyy Mirdja yksinäisyytensä painosta.
Miksi sinä menit taas luotani maailmalle? valittaa hänen sydämensä. Sinä, sinä, joka minun sieluani kannat… Minä itken sinua huomenna, huomisen huomenna, aina…
* * * * *
Mutta seuraava päivä oli tulvillaan aurinkoa ja hankien kimmellystä ja kulkusten kilinää ja ihmissilmien sähköistä iloa… Ja Mirdja unohti itkeä.
"GAUDEAMUS IGITUR…"
Millainen on vapunpäivän ilta tai paremmin sanoen yö tutun hotellin suuressa salissa?
Liikkuvat siellä valkoiset lakit kuin levottomat vaahtopyörylät valomeressä, putoilevat siellä ruusut ja konfetit kuin kukkaissade onnellisten kuolevaisten ylitse ja korkeimpana kaikkea sorinaa laulavat lasien satakielet.
Keinotekoinen valo, keinotekoinen kesä, keinotekoinen viserrys ilmassa, keinotekoinen kaste yli kaiken… väkevän viinin kuuma ja kostea välkähtely.