"Café avec" kiersi voittokulkuaan. Inspiratsioni kohosi yhä välittömämmäksi. Mutta viisastelu oli nyt kerran iskenyt hampaansa Mirdjaan ja humalaisen itsepintaisuudella pysyi se siinä kiinni.
"Neiti Ast, neiti Ast
antoi suuta armahast",
hyräili taas joku hampaittensa välistä matkien erästä tuttua varieteelaulun säveltä.
Rolf oli tähän asti vastoin tapaansa pysynyt aivan ääneti, kuunnellut ja ryypännyt ja ryypännyt ja kuunnellut vain, mutta nyt hän rykäsi:
— Pojat, sallitteko minulle puheenvuoroa?
— Hiljaa, "onkkeli" puhuu, hiljaa!
— Minä olen vanha veteraani tässä piirissä. Jokaisen vapun, niin pitkälle kuin muistan, olen viettänyt teidän kanssanne huolimatta siitä kuinka kaukaa kulloinkin olen saanut matkustaa. Mutta vappu on minun vuosipäiväni, minun nuoruuteni vuosipäivä. Ja, hyvät ystävät, te tunnette minut. Minä en ole liian arka, mitä keskustelu-aiheeseen tulee, sen te tiedätte. Mutta yhtä minä pyydän, että jos me laulamme varieteelauluja… skål för Wein, Weib und Gesang!… niin, jos me laulamme varieteelauluja ja lauletaan vaan, niin jätetään Mirdjan nimi siitä pois. Sitä minä vain pyydän; onko se liikaa? Hän on meidän toverimme ja — minun ystäväni… Hän on ainoa nainen koko maailmassa, joka voi kohota olemaan miehen ystävä, ja se ei ole vähän se. Siksi minä sanon, kuten veli Yrjö: meidän tulee olla hänelle ritarit viimeiseen veripisaraan asti. Kun te herjaatte, on se vain mustasukkaisuuden tai nolatun ylpeyden henki, joka teidän suunne kautta puhuu. Niin se on. Te olette jokainen olleet rakastuneet tyttöön ja olette kenties vieläkin joku. Mutta te ette ole sitä tyttöä varten eikä hän teitä varten. Muita teidän tavoittaa pitää, jos te naisen itsellenne tahdotte, ja kuitenkin minä sanon teille, että ne muut eivät ole kelvollisia Mirdjan kenkien tomua suutelemaan. Mikään pyhimys hän ei ole, ei toki, Jumala paratkoon, mutta hänessä onkin eri veri. Minä tunnen hänet. Poissa olevan toverimme malja! Mirdjan malja!
Lasit kilahtivat kiihkeästi. Rolfin silmä oli kostea.
— Minä olen sanonut vain sen, joka sydämelläni oli. Älkää antako häiritä itseänne, veljet!
— Oikein, "onkkeli", oikein! huudahti Yrjö.