— Erotiikan ulkopuolella… ei, ystävä, ei se ole niin… Emmehän me ole neutreja kumpikaan. Jos me olemmekin eläneet kuin toverit, olemme sillä vain vetäneet erotiikkaa nenästä. Minä olen tosin kantanut sinua käsivarsillani, kun metsässä jyrkänne on sattunut vastaan, kantanut sinua, kuten vain veli voi kantaa. Minä olen juurta jaksain ja likeltä tutkinut sinun ihanan ruumiisi viivoja, tutkinut sinua, kuten ainoastaan puhdas taitelija voi tutkia, mutta sentään yhtäkaikki on se sisin ja salaisin minun sielussani, minun silmässäni, pyytänyt ja himoinnut sinua, sinun huuliasi, sinun varttasi, koko sinun olentoasi ja… sinä olet kyllä nähnyt sen.
— Minä olen kyllä nähnyt sen…
— Sinä olet tuntenut, miten minun kantava käsivarteni on värissyt pidätetystä intohimosta…
— Minä olen tuntenut sen…
— Ja sinä olet ymmärtänyt…
— Minä olen ymmärtänyt…
He vaikenivat taas molemmat… Sitten Bengt aivan hiljaa melkein vieraalla äänellä:
— Kenties et ole kaikkea ymmärtänyt sentään… Monesti olen itseltäni kysellyt, miksi en voisi sinua suudella, olit sitten ystäväni tai mikä tahansa. Eivätkö kenties ystävät suutele toisiaan! Tai eivätkö kenties nekään suutele, jotka rakastavat…? Ja kuka takaa, ett'emme me rakasta…? Mutta minä en ole tehnyt sitä siksi, että olen empinyt antaa suhteellemme murhaniskua. Sillä sitä se olisi. Kenties joku hetken rakkaus ensin, kenties ei sitäkään… Ja tämä on ollut niin kaunista. Kitsas olen minä ollut, oikea hyötykeinottelija… Muistuu tästä mieleeni eräs Bourget'n novelli nimeltä "Flirting Club." Sellaisen olivat muodostaneet muutamat vanhat, jo elämän kaiken hekuman tuntevat elostelijat, jotka kylläisyytensä keskestä vielä kaipasivat jotakin tuntematonta kiihotinta. He tahtoivat nimittäin kerrankin kokea keskeytymätöntä nautintoa, alituista sensatsioni-nousua ilman laskua, alituista hermoväreilyn vähittäiskiihotusta ilman katkaisevaa huippukohtaa. Siksi olivat he perustaneet klubin, jossa saivat seurustella ihanien, henkevien naisten kanssa, nauttia heidän sulojensa hurmaavasta läsnäolosta, mutta pysähtyä aina kosketuksen rajalle: he saivat rakastaa olematta koskaan rakastajia. Mutta pitää olla dekadentti ja elostelija pitääkseen enemmän liköörin tuoksusta kuin itse likööristä, kuten Bourget sanoo. No niin, tuota tuoksua olet sinä ollut minulle, tuota alituista kiihotuksen ja rakkauden nousua. Kaikkein dekadenttisinta ja herkullisinta erotiikkaa olet sinä ollut minulle, Mirdja, ollessasi toveri, ystävä. Nyt ymmärrät…
— Itseämme voimakkaammat olemme me tainneet olla… Tai oikeastaan sinä olet ollut voimakas.
— Ja sentään et tunne minua siksi, joksi sanot. Muistatko, kerran uskoit voivasi sellaista rakastaa ja — minua sinä et rakasta…