— Muistatko, muistatko, muinainen armas, leikkejä niitä, joita me lapsina leikittiin? — Niin, niin, mut siitä on aikoja siitä!
— Muistatko, muistatko, muinainen armas,
kuuvalo-öitä,
kuinka me lemmessä leimuttiin?
— Niin, niin,
älä muistele hullun töitä!
— Muistatko, vilpikäs valkeaparmas,
vavahdit, armas,
ehtoota, jolloin me erottiin?
— Sinä iltana, niin,
ma itkin itseni nukuksiin.
— Hyvästi, hyvästi, muinainen armas!
Sinusta irti mun retkeni vei.
Kauaksi lähden.
— Ei, ei,
mua sääli, oi, murheeni tähden!
— Hyvästi, hyvästi, muinainen armas!
— Elosi tie
kunne siis kulkee, minnekkä vie?
— Niin, niin,
se hiljaa painuvi syvyyksiin.
— Milloin sa palajat, milloin, milloin?
— Kenties ma palajan silloin, silloin,
kun vuokseni mun,
niin, niin,
taas itket itsesi nukuksiin.
LEMMEN ONNI.
Niin olit lemmen onni suven kuva kuin ruusu neidon rintaan rutistuva, julmaa haltijaansa pelkääväinen.
Nyt sydämessä rakkauden muisto on kaunis kalmisto, syyskirkas puisto, otsallansa helminauha jäinen.