Ja Suomen poiat pellollaan
kuin hongan rungot vankat.
Työn, lemmen piilopirteistä
saa rauhan savut sankat.
Näin oudon onnen näkyjä me näämme lapset hullut! Se untako on kesästä, mi milloinkaan ei tullut?
SUO-YRTTI.
Heloitti äsken heinät Maarian
ja päivänsäteet leikki korkealla.
Nyt ehtoo hiipii, mua kiehtoo loihdut
suo-yrttein yksinäisten vaarain alla.
Yön sydän vetää synkkiin syväriinsä.
Maa-emo valmistaikse maatapanoon.
Sen hetesilmää tummaa ikävöitsen,
sen huuruavaa hengitystä janoon!
Ei lehti liiku, ääret taivahan
vain leimuavat uhmaa kylmän palon.
On valkohurstin saaneet laaksot, alhot,
yökosteen turpeen tuoksu saartaa salon.
Keinuilkaa jalan alla sammalkeitaat,
lemutkaa yrtit, teistä taitan parhaan!
Katajat, höytykukat, pursut kuiskaa:
myös itse kuulut öiseen ryytitarhaan.
HÄTÄHUUTO.
Miks viihdy ei koskaan suru sydämessäin? Enää kuulla en kestä iki-ikävätäin!
Tuhat kertaa jo tuskas
ykstoikkoisen näin:
Noin hukka vain ulvoo
vilutähtiä päin!