Tuli taivahan löi, savu noroista nous, tuhatpäisenä aaltosi kansa. Jumal-aattehet synkkien sieluissa sous: elo kaipasi kalleintansa. Ota säilä ja jous, sillä halkaise yösi, riko rautaiset vyösi! Vapaus, vapaus jalo sankarityösi!
Veli veljensä kätehen tarttuvi rehtiin.
Elo sai, mitä kauneinta pyys.
Vapaus, vapaus, vuoks sun tämä tehtiin:
tulipiirto jäi kohtalon kirjan lehtiin.
Suur-ihmisyys,
älä voimias salaa,
nyt valloita alaa!
Jo kansasta kansaan sun loimusi palaa!
Myös otsalla sun, polo synnyinmaa, jo on kansojen kruunu kallein: vapaus, vapaus sua johdattaa oman lippusi hulmuta sallein! Nyt onneas jaa joka orvonkin kantaa; nyt on oikeus antaa! Päin purtemme rientää jo untemme rantaa.
III. 1917.
VAPAUDEN AAMUNA.
Nousivat sankarit, särkivät teljet.
Ihmisyys suuri nyt viiriä vie.
Kätenne tänne, te ihmiset, veljet;
yhtään ei rintaa kylmänä lie!
Vapauden ruusu, kylvetty verin,
aamuhun outohon aukenee.
Veljeyden lilja, ah, lempein terin
heimosta heimohon siltaa tee!
Vait'olon vanki, kahlittu kansa,
kuuletko: vapausvirtesi soi!
Tulkita tunteita parhaitansa
vieläkö sielusi sorrettu voi?
Painajais-untesi alta jo havaa
ihanaan ilmaan ja aurinkohon!
Häkkilintunen, siipesi avaa!
Vieläkö nousuhun voimaa on?
Isänmaan rakkaus loimua yöstä
taivaankantehen valkenevaan!
Ei sua enää syytetä, syöstä;
hehku nyt puolesta poljetun maan!